keskiviikko 3. elokuuta 2011

Daily basis

Mulla on onneksi töissä vähän rennompi aloitus - täällä päin Eurooppaa elokuu on lomakuu, ja ehkäpä meidän hommien kannalta tärkeintä, elokuu on lomakuu EU:ssa. Näin ollen saan ihmetellä rauhassa ja saada itseni asioista tietoiseksi ennen kuin hommat alkaa oikein todenteolla. Tänään opin vähän nettisivujen päivitystä, joka tulee olemaan aikalailla minun hommiani.

Lasersodat jäi väliin, mutta sen sijaan suuntasin töiden jälkeen vanhaan kaupungiin Liisan kanssa, joka on kesälomasijaistamassa täällä Helsingistä. Pörräsimme aikamme vanhaa kaupunkia ympäri kunnes asetuimme syömään jo aikaisemmin viihtyisäksi havaittuun vanhassa kaupungissa sijaitsevalle terassille, joka sijaitsee mukavalla ja rauhaisella sisäpihalla.


Pakko muuten sanoa, että viimeiset kaksi päivää on olleet juuri mukavan lämpöisiä täällä, eikä lämpötila ole tainnut nousta yli 30 asteen. Jopa mullakin on rajani niille paahtavan kuumille päiville. Ikäväkseni joudun toteamaan, että testikäytössä ollut "suoladödö" (googleta jos et tiedä, mistä on kyse) ei ole pitänyt näillä keleillä - hajuhaittoja välttäen olen joutunut nyt käyttämään myös niitä alumiinipommejakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti