Arki on nyt sitten virallisesti alkanut - eilen oli eka työpäivä!
Menin metrolla töihin, mutta kävelin takaisin kotiin. Saa nyt nähdä, jos sitten kuitenkin kallistuisi tuon reippailun puolelle arkirutiineissa metron sijaan ainakin toistaiseksi. Metro on muuten kuin sauna ja siellä on jengiä ihan pipona!
Eka päivä, niinkuin tokakin on ollut kyllä enemmän tai vähemmän ihmettelyä. Kaikki työpaikalla on kyllä todella mukavia ja auttavaisia. Olen tutustunut heidän kauttaan jo useisiin muiden lähetystöjen ihmisiin.
Ekan päivän ihmetys oli IMF:n ja Euroopan komission tiedostustilaisuus Romanian taloustilanteesta toisella kvartaalilla, johon pääsin osallistumaan. Että harmitti, kun mulla oli jalassa sellaset seepra peep-toe ballerinat, joita paikalliset on nyt pari viikkoa mulkoilleet.. Jos olisin tiennyt ennakkoon päätyväni tuonne tilaisuuteen, joka oli täynnä lähettiläitä ja korkea-arvoisia komission ja imf:än tyyppejä olisin voinut valita jalkineeni toisin ja ehkä laittanut sen jakunkin, vaikka olikin +35 astetta. :)
Uskon, että ekojen päivien ja viikkojen aikana keskityn aika vahvasti Romanian sisäpoliittiseen tilanteeseen sisällepääsemiseen. Infoa tulee ja tulee - kunhan vaan osaisi priota.
Tänään lounastimme parin Norjan lähetystön harjoittelijan kanssa ja he "pakottavat" minut lähtemään huomenna lasersotaan.. Viikonloppukin on bookattu jo lukkoon - suuntana Transfagarasanin serpentiinitiet ja viikonloppureissu Sibiuissa. Transfagarasanin roadtripille on melkeinpä mentäväkin nyt, jos haluan kokea sen tän puolen vuoden aikana. Vuorista johtuen lumi sulaa kovin myöhään ja tulee aikaisin. Tie avataan vuosittain vasta kesäkuun lopulla ja se on avoinna ainoastaan muutaman kuukauden..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti