torstai 21. heinäkuuta 2011

Day Two - to the seaside

Aamu alkoi pakkauksella. Jätimme suurimman osan minun tavaroista Bukarestin majapaikkaan ja muutama kapsäkki mukaan - suuntana tänään siis Mustanmeren rannikkoseutu ja Romanian iso rantakaupunki Constanta.

Kello kymmenen aikaan tehtiin check-out ja kuski haki meidät visiitille työpaikkaan. Suomalaiset ottivat minut ja Villen vastaan lämmöllä. Tuntui todella tervetulleelta! Istuimme kahvilla noin tunnin ajan ja juttelimme niitä näitä - uskon, että näiden ihmisten kanssa tulen kyllä viihtymään Bukarestissa. Samalla sain kierroksen lähetystöllä ja näin tulevan työhuoneeni. Odotan innolla harjoittelun alkua.

Seuraavaksi suuntasimme Bukarestin isoimmalle rautatieasemalle. Juna Constantaan oli juuri ehtinyt lähteä ja seuraavaa jouduimme odottamaan pari tuntia. Kiertelimme aseman ympäristön katuja ja istahdimme terassin varjoon oluille. Oluet ei kamalasti lompakkoa kaventaneet, sillä kaksi isoa olutta maksoi yhteensä vain 6 leitä eli n. 1,3€. Tämän jälkeen haukkasimme asemalla pikaruokaa ja hyppäsimme junaan. Junassa saimme seuraksemme aivan ihanan ja herttaisen paikallisen vanhuksen, joka auttoi meitä vinkeillä Romanian ja junamatkan suhteen niin paljon kuin vain oli mahdollista ilman varsinaista yhteistä kieltä. Miekkonen olisi kuulemma taitanut saksaa, mutta ei englantia...Vajaan kolmen tunnin matkustamisen jälkeen saavuimme Constantaan.



Onpa ihana päästä meren äärelle kuuman ja pölyisen Bukarestin jälkeen. Ennalta bookkaamamme hotelli osoittautui todella laadukkaaksi rakennukseksi aivan meren rannalla. Myös vanhakaupunki löytyy vierestä.


Edit: Ihanuus loppui, ainakin Villen mielestä, siihen kun paljastui miksi romanialaiset nukkuvat yönsä niin hyvin. Vastaus tähän löytyy savuttomassa huoneessaammme havaittuista röökityynyistä. Lähes kaikki romanialaiset ovat osoittautuneet tupakoijiksi ja näin ollen päättelimme, että myös meidän hotellista löytyvät röökinkatkuiset tyynyt takaavat paikallisille loistavat unet, eikä tarvitse herätä aikaiseen aamutuimaan tupakoimaan. No vitsit vitseinä - tosiaan tyynyt haisevat kamalalle, röökille. Not happy.

Sisäänkirjautumisen jälkeen kävelimme ympäriinsä Constantan rannikoita ja päädyimme illalliselle mukavan ravintolan terassille. Constantassa olon tarkoituksena olisi nyt siis vain rentouttaa. Nautimme meri-ilmasta, auringosta ja kauniista rannikosta. Täällä rannallaolon aikana voisi myös piipahtaa n. kymmenen kilometriä pohjoisempaan sijaitsevassa Mamaian rannikkoalueella - tämä mesta on armoton bilepaikka ja verrattavissa Bulgarian Sunny beachiin jne. Tämän vuoksi emme halunneet mennä sinne kuitenkaan pidemmäksi aikaa. Constantassa sentään riittää populaa, mutta he ovat paikallisia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti