lauantai 23. heinäkuuta 2011

Nightlife in Constanta

Illan alkaessa häämöttää lähdimme kävelylle Constantan rantaan.


Olimme kuulleet nyt kolmen päivän aikana aikamoista mekkalaa iltapäiviin/iltaisin jostain lähistöltä: karaokea, erilaisia juontoja ja musiikkia. Törmäsimme melun alkuperään rannalla. Rannalta löytyi iso ns. festarialue, jossa oli erilaisia kojuja, kaljatelttoja ja iso päälava kera juontajan ja yleisön. Vähän samaa menoa kuin Jyväskylän Sataman yössä konsanaan. Edelleenkään emme tajunneet mistä on kyse mutta populaa oli hurjasti ja jostain syystä me herätimme jokseenkin paljon huomiota paikallisten keskuudessa ainakin katseiden perusteella..

Kävelimme rantakatua ja lunastin itselleni eräästä kirjakauppateltasta englanti-romania sanakirjan, josta toivon mukaan on hyötyä jokapäiväisessä elämisessä täällä. Mainittakoon vielä, että paikallisten englannin kielen taito on vähäistä.

Tänään oli Constantassa juhlantuntua: bongasimme rantakadulta tänään illalla paljon juuri vihittyjä pareja. En osaa sanoa, oliko tänään joku erikoisempi kansallispäivä Romaniassa, mutta menoa ja juhlaa paikallisten keskuudessa tuntui riittävän. Porukka kasaantui pääasiallisesti juuri rannalle sinn "Satman yö" keskukseen ja rantakadulle.

Kävimme illallisella hotellin lähellä vähän hienommassa ravintolassa, jonka jälkeen suunnistimme vielä jälkkäri drinkeille erääseen aikaisemmin bongattuun oikein trendikkääseen ja tyylikkääseen loungeen, joka sijaitsee Constantan ison puiston vieressä. Paikka todellakin oli käymisen arvoinen: hyvää housea ja tyylikäs sisustus. Pääsimme myös paikallisen citynights.ro sivuston virallisen kuvaajan kameran tallentamiksi. (ps. alla olevat kuvat ovat omia amatöörimäisä räpellyksiä, eikä niiden copyright ole citynightsilla) Joka tapauksessa lounge ansaitsee kiitokset loistavasta musasta ja tunnelmasta - tätä itäisen Euroopan matkoilla on aina haettukin! Ei ihan yllä vielä Bulgarian kokemuksien tasolle, mutta läheltä liippaa, eikä tämä ollut edes yökerho..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti