lauantai 30. heinäkuuta 2011

Information about Romania Vol. 1

Loma on ohi ja arki alkanut. Ville lähti eilen koti-Suomeen ja minä jäin nököttämään tänne hotellille (tai siis majapaikkaani). Tällä hetkellä olo on hassu, sillä olin jo ihan lomamoodissa - täällähän ollaan lomalla ja sitten kotiin. No eipä lähdettykään. En tunne vielä ketään täältä, lukuunottamatta hotellin omistaja Eladia ja hotellin administratoria Laurentiuta ja yhtä Davidia yhdestä vanhan kaupungin baarista. Näin ollen viettelen aika tylsää elämää tällä hetkellä hotellihuoneessa lukemattomien tvkanavien äärellä ja poikkean aina välillä nappaamaan shaorman paikkalisesta pikaruokaketjusta. Haluaisinkin kertoa muutamia seikkoja Romaniasta (minun näkökulmastani).



1. Vastakohdat

Bukarest on eittämättä vastakohtien kaupunki. Bukarestissa on uutta ja vanhaa rinta rinnan: rakennukset ovat usein vanhoja, pääasiallisesti neukkukuutoita tai erinäisiä Ceausescun kädenjäljen tuloksia, mutta niiden päälle on viritetty isoja näyttöjä, jotka mainostavat esim. coca colaa. Isoja uusia ostoskeskuksia vanhan kaupungin kulmilla. Köyhiä kerjäläisiä ja ohi viilettäviä naisia vimpan päälle laitettuna Pradan laukku kainalossa.

Se, että Romaniasta löytyy niiiiin köyhää ja samalla niiiin rikasta näkyy vahvasti yhteiskunnassa. Lähetystössä minulle kerettiin jo mainitsemaankin, että harrastaminen täällä on hankalaa, koska se on PIRUN kallista. Tämä taas johtuu siitä, että se on vain harvojen eli rikkaiden herkkua ja näin ollen esim kuntosalilla käynti maksaa hurjasti. Tämä seikka tietenkin hankaloittaa myös harjoittelijan iltapuuhia...

2. Eläminen

Eläminen maksaa, mutta se maksaa vähemmän kuin Suomessa. Tästä voidaan varmaan kiittää sitä, ettei Romania ole vielä liittynyt tai päässyt liittymään EMU:un eikä maassa käytetä euroa. Romanian valuutta on leu (monikossa lei). Leun kurssi suhteessa euroon oli tänään parhaimmillaan 4,23. Monesti huomaankin maksavani täällä asioista (ruoka, juoma) saman verran leissä kuin mitä maksan kotona euroissa. Halpaa, halpaa ja halpaa. Toki pitää olla hintatietoinen ja vertailla hintoja, niin kuin aina, jos haluaa rahoilleen vastinetta.

Esimerkkinä kaikille halvan kaljan perässä tuleville: Ravintolassa paikallinen Ciuc -olut maksaa n. 4-6 leitä/0,5l. Näin ollen hinta euroissa on 0,9-1,5€. Kaupassa luonnollisesti halvempaa. Ravintoloiden ruoka-annokset ovat kookkaita (paljon kookkaampia kuin Suomessa) ja pääasiallisesti normi ruoka-annos maksaa n. 15-25 leitä eli 3,5-6€. Täällä on nähty paljon italialaista keittiötä pizzoineen ja pastoineen. Kanaa käytetään keittiössä paljon. Kuten tuossa jo mainitsinkin, olen kehittänyt addiktion täällä joka kadunkulmassa myytävään shaormaan, joka on libanonilaisen keittiön herkku (se on melkeen kuin se kanakebab rulla). Sisältää paaalljooon valkosipulikastiketta, kuten tuntuu kaikki muutkin ruoat täällä sisältävän. Maija kiittää ja haisee! Shaorma irtoaa n. 5-10 leillä, riippuen sen koosta. Olen käynyt usein syömässä kyseistä herkkua Spring time -ketjun tiskistä. Toinen herkku, mitä täällä tarjoillaan joka paikassa on Frappe. Itse tykkään vanilla frapesta, johon tulee pääasiallisesti maitoa, jäätä, vanillasiirappia, instant-kahvia, kermavaahtoa ja sokeria. Nam.

Vaatteet on pääasiallisesti kalliita. Esimerkiksi H&M, Bershka, Zara, New Yorker ja Bull&Bear on kaikki samanhintaisia kuin muuallakin tai Suomessa.

Majoitus onkin sitten taas ihan eri juttu. Vuokrat huitelee keskustassa Helsingin hintatasoa. Itse majoitun eräässä suht uudessa hotellin kaltaisessa majoituspaikassa. Tämä on sinällään erittäin turvallinen vaihtoehto, sillä respassa on 24/7 henkilökuntaa ja näin ollen vartiointi pelaa.

3. Bukarest - turvallinen vai turvaton?

Lähtökohtaisesti ajattelin ja uskon myös muidenkin ajattelevan, että Romania ja erityisesti Bukarest on aika turvaton paikka asua. Kauhukertomukset kerjäläisistä, katukoirista ja varkaista nostattavat karvat pystyyn. Okei, onhan noissa jotain perää, mutta mielestäni aivan turhaa liioittelua.

Katukoirista. Nitä pitäisi olla Bukarestissa 100 000 - 200 000 kpl. Missä nämä määrät oikeen on?! Ilmeisesti kaupungin koirien "vähentämisoperaatiot" on alkaneet tuottamaan tulosta. Koiria näkyy kyllä melkeen joka kulmassa, mutta pääasiallisest yksittäisiä itseään rapsuttavia reppanoita. En ole nähnyt koiralaumoja edes ilta/yöaikaan. Kyllä yritän pitää ihan periaatteesta hajurakoa näihin hauvoihin, mutta en nää niitä aivan niin pelottavina kuin on mainnostettu. (Kohta tietenkin jalka paketissa ja raivotauti iskemässä..)

Kerjäläiset. Kerjäläisiin törmää aika usein. Isojen katujen varsilla nukkuu/nuokkuu huonossa kunnossa olevia spurguja ja vanhoja epämääräisiä ihmisiä, jotka huutelevat perään ja kaipaavat lanttia paria. Samoin ne romanikerjäläiset - niitä on ja paikalliset sanovat vihaavansa niitä. Sitten on lapsia, jotka kerjäävät ilmeisestikin vanhemmilleen.

Liimanhaistelijat. Niin huvittavalta kuin tuo termi kuulostaakin, niitä on täällä. Hämmentävää on, että liimaa nuuskitaan häpeilemättömän julkisesti - esimerkiksi päärautatieasema Gara de Nordin edessä on epämääräisiä ukkoja mustat pussit nenän edessä hönkimässä. Uskomatonta, mutta totta. Näitä saa varoa.

Taskuvarkaat. Vielä ei onneksi ole omakohtaista kokemusta, mutta laukusta saa pitää huolta etenkin erittäin ruuhkaisessa metrossa tai muissa julkisissa kulkuvälineissä. Niin joo, jotain kokemusta on: yksi ukko lähestyi Villeä Constantassa kysyen kelloa. Tämän jälkeen ukko alkoi jutella niitä näitä ja kysellä Villen farkkujen hintaa ja räplätä Villen vyötä tms. Tässä vaiheessa lähdettiin vetämään paikalta ja nopeasti. Mutta missä menee raja ystävällisyyden ja ystävällisen anastuksen välillä? Mitään ei onneksi lähtenyt tuolloin.

Huijaavat taksikuskit. Niitä täällä riittää. Ensikertalaisia huijataan mitä varmimmin. Täällä ei missään nimessä kannata koskaan sopia matkan hintaa ennakkoon - silloin sinua huijataan ja rankalla kädellä. Jos joku tarjoaa kyytiä - älä ota. Taksimatka on naurettavan halpaa 1,39 leitä/km eli n. 0,30/km. Siitä voikin laskeskella, että paljon saa ajella, eikä hintaa tule paljon mitään. Mutta hyppää vain takseihin, jossa tämä km-hinta on ovessa kirjattuna ja mittari toimii. Ja täytyy kuitenkin todeta, että kun on ollut täällä hetken, ei enää tule huijatuksia kun tietää, miten pitää toimia ja mitä sen matkan tulee maksaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti