torstai 28. heinäkuuta 2011

Train to the heart of Romania - Transylvania

Parin päivän Bukarestissa harjoitetun kulinarismin jälkeen päätimme suunnata nokat Brasoviin, josta olimme kuulleet pelkkää hyvää. Brasov on Transylvaniassa ja oikestaan Transylvanian lähimpiä kaupunkeja Bukarestista katsottuna (n. 165km).



Hyppäsimme keskiviikkona aamuseitsemältä lähtevään junaan. Romanian ihmetyksiä: miksi juna Brasoviin (165km) kestää 3,5h kun juna Constantaan (230km) kesti 3h? Vastaus selvisi junamatkalla. Heräsin junassa ja katsoin ikkunasta ulos - olimme vuorien keskellä ja pilvet roikkuivat vuoren huippujen alla. Junareitti Brasoviin meni siis vuorien keskeltä ja ajoittain juna kipusi hyvinkin korkealle. Aivan upeat näkymät - tälläisii ei VR:n matkoilla törmää. Ei siis ollut ihan kamalaa istua noinkin pitkä aika junassa..

Saavuimme Brasoviin hyvissä ajoin aamupäivästä. Keli oli jokseenkin pilvinen. Kävelimme ympäri Brasovia ja päädyimme ennalta bookkaamaamme majoituspaikkaan, joka oli aivan Brasovin vanhan kaupungin sydämessä. Sijainti ei olisi voinut olla parempi. Koko keskiviikko menikin ihastellessa ja ihmetellessä vuorien keskellä olevaa Brasovia. Tätä paikkaa ei ole turhaan kehuttu! Kattavampi postaus Brasovista tulee kunhan kerkeän asettua paremmin tässä (menossa taistelu majapaikan kanssa oikeudestani pyykinpesukoneeseen ja muuten Villen viimeinen ilta Romaniassa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti